Asuin- ja varastorakennusten julkisivumaalaus

Julkisivumaalin tehtävä on suojata taloasi kosteutta ja säävaihtelua vastaan. Kun maalipinta uusitaan säännöllisesti pidentää se rakenteen käyttöikää ja antaa huolitellun ilmeen rakennukselle. Yleisimmät merkit siitä, että huoltomaalaus olisi ajankohtainen ovat maalin hilseily ja halkeilu tai maalipinnan ohentuminen, värin haalistuminen, puuosien lahovauriot ja homepilkkujen lisääntyminen. Maalipinta kuluu harvemmin tasaisesti – etelän puoleinen seinä haalistuu auringon takia, kun taas pohjoisen puolella varjossa kosteus aiheuttaa hilseilyä ja maalin halkeilua, joten ulkoverhous kannattaa tarkistaa vuosittain. Siten mahdolliset ongelmat havaitaan ajoissa.

Huoltomaalaus kannattaa tehdä ajoissa. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää, että maali tulisi uusia vähintään 10 vuoden välein. Kun maalipinta uusitaan ajoissa, vanha maalipinta tarvitsee usein vain lianpuhdistuksen ennen uuden maalin levitystä. Huonoon kuntoon päässeen maalipinnan uusiminen on työläämpää ja tällöin usein tarvitaan mekaaninen maalinpoisto, homeenpoisto sekä uusi pohjustus- tai pohjamaalikäsittely. Kustannukset siis nousevat verrattuna ajoissa tehtyyn huoltomaalaukseen.

Työt suunnitellaan tapauskohtaisesti huomioiden aina työturvallisuusmääräykset. Pyrimme toteuttamaan maalauksen aina siten, että asiakkaallemme aiheutuu remontista mahdollisimman vähän haittaa ja erikoisjärjestelyjä. Useimmiten parhaat maalauskelit sijoittuvat toukokuun alusta syyskuun loppuun. Puolipoutainen ilma on maalauksen kannalta optimaalisin, mutta ammattilaisemme osaavat suunnitella urakan siten, että homma ei keskeydy helteelläkään. Sadesäälläkin saatetaan pystyä maalaamaan räystäiden alusia ja katoksia.

Ennen työn aloittamista on suojattava terassit, kivetykset, ikkunat, rännit, yms. ja tehtävä huolelliset rajaukset, jotta eri väriset maalipinnat eivät sotkeennu. Tarkistamme, onko puuverhouksessa lahoja puuosia, jotka uusitaan aina tarpeen mukaan. Suosittelemme, että julkisivu maalataan kahteen kertaan, jotta maalipinta suojaa puuverhousta pidempään. Ulkoverhous kannattaa maalata pensselillä, jotta maali saadaan hierrettyä tehokkaasti puun pintaan. Toki maalin levittämisessä työn nopeuttamiseksi käytämme usein myös maaliruiskua apuna. Tämän jälkeen vielä pensselillä hierretty pinta kestää paremmin säävaihteluita ja antaa suojan kosteutta vastaan. Mikäli aiemmin käytetty maali ei ole tiedossa tai halutaan vaihtaa maalityyppiä, ammattilaisemme auttaa valitsemaan oikeanlaisen maalin.

Pyydä meidät arviokäynnille, mikäli kaipaat arviota huoltomaalauksen tarpeesta sekä maalausurakan hinnasta. Annamme urakkatarjouksen kokonaisuudesta sisältäen itse maalaustyön lisäksi pintojen suojauksen, työhön vaadittavat telineet, laadukkaat tarvikkeet ja maalit. Koska maalausurakan hinta koostuu suurelta osin työn osuudesta, kotitalousvähennys on tuntuva etu, joka kannattaa hyödyntää.

Vesikaton maalaus

Vesikaton tärkeä tehtävä on suojata rakennusta sateelta. Yleisimmät pintamateriaalit ovat pelti ja tiili. Onko kattosi väri alkanut haalistua ja maali rapistua? Silloin olisi hyvä aika tilata huolto, jolla voidaan pidentää kattomateriaalin elinikää ja pitää rakennuksen ulkonäkö viimeisteltynä.

Peltikatto on pitkäikäinen, mutta ilmansaasteet ja meri-ilmasto nopeuttavat suojaavan sinkkikerroksen syöpymistä. Huoltomaalaus kannattaakin tehdä ajoissa ennen kun ruoste alkaa syövyttää metallipintaa. Maalilla saadaan palautettua suoja säärasitusta ja ilmaston syövyttävää vaikutusta vastaan.

Tiili on myös hyvä ja pitkäikäinen katemateriaali, mutta säärasituksen vaikutuksesta sen pinta rapautuu, likaantuu ja haalistuu. Säännöllisellä huollolla saadaan pidennettyä katteen ikää.

Urakkataituri hoitaa niin tiili kuin peltikattojen maalaukset ammattitaidolla työturvallisuutta unohtamatta. Meiltä löytyy turvaköydet ja -valjaat sekä osaaminen turvallista katolla liikkumista varten. Pyydä meidät arviokäynnille, mikäli kaipaat arviota huoltomaalauksen tarpeesta sekä maalausurakan hinnasta. Annamme urakkatarjouksen kokonaisuudesta sisältäen itse maalaustyön lisäksi pintojen suojauksen, tarvittavat pohjatyöt ja katon pesun, laadukkaat tarvikkeet ja maalit. Koska maalausurakan hinta koostuu suurelta osin työn osuudesta, kotitalousvähennys on tuntuva etu, joka kannattaa hyödyntää.

Annamme mielellämme myös kokonaistarjouksen rakennuksen julkisivun kunnostamisesta sisältäen julkisivun maalauksen/rappauksen, sokkelin pinnoituksen ja katon maalauksen. Laitetaan talosi kerralla kuntoon!